Archive for April 27th, 2009

h1

Kiekkoa, Teatteria ja Pari Piirakkaa ja Tuoppia Siinä Sivussa

April 27, 2009

Yksi ainoita huonoja puolia täällä Glasgowssa olossa on ollut jatkuvat flunssat. Yliopistolle tulee joka vuosi uusia vaihto-oppilaita ympäri maailmaa ja kaikki tuovat mukanaan omat flunssaviruksensa. Itse olen ollut sairaana jo pari kolme kertaa. Viimeisimmän kerran sairastuin Irlannin reissulla, jonka jälkeen pöpö on vaivannut välillä. Vietin vasta pari viikkoa sisätiloissa lepäillen, kun pöpö iski pahemmin. Kävin vain pari kertaa ulkona, kun olo hieman parani. Onneksi luennot ovat jo tältä keväältä ohi. Kirjoittelin kevään ainoan esseen Investigating Cyberspaces -kurssille ja parantelin rauhassa.

Tässä meidän lähellä on Òran Mór -niminen pubi (josta puhuin Ehtoollisoluelle?-pätkässä), jossa on joka viikko teatteria. Esityksen hintaan kuuluu lisänä tuoppi olutta ja piirakka. Sain viimein raahattua itseni sinne katsomaan skottilaista teatteria pari viikkoa sitten ja ei tarvinnut pettyä. Molemmat tähän mennessä näkemäni näytelmät olivat oikein mainioita ja ei tarjoilussakaan ollut mitään vikaa. Kävin katsomassa Jo Cliffordin “An Apple A Day” -nimisen näytelmän ja Jon Atli Jonassonin “Djúpid” (The Deep) -nimisen näytelmän.

Yksi kevään kohokohdista on aina ollut jääkiekon MM-kisat. Naapureilta voi tulla valituksia, kun ratkaisupeleissä alkaa äänentasot kohoamaan. Saa nähdä pitääkö paikalliset ihan hulluna, kun joku jaksaa kiinnostua niinkin oudosta lajista kuin jääkiekko. Ehkä se olisi oikea diagnoosi, kun jaksan vieläkin  toivoa, että Suomi viimein saisi sen toisen kultaisen mitalin.

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.